Olet täällä

Tiedotteet koronavirukseen liittyen

Vastuullisena korkeakouluna Savonia haluaa varmistaa opiskelijoidensa, työntekijöidensä ja yhteistyökumppaneidensa turvallisuuden koronaviruksen leviämisestä huolimatta. Tältä sivulta voit seurata Savonian tiedotteita ja ohjeita koronavirukseen liittyen. Henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnattu tarkempi tiedottaminen tapahtuu Savonian intranet-sivustojen kautta. Tätä tiedotetta on päivitetty viimeksi 3.9.2020.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut suosituksen 4.8.2020, jolla vähennetään koronaviruksen leviämis- ja tartuntariskiä. Suosituksen mukaan korkeakoulut voivat päättää joustavasti opetuksen tarkoituksenmukaisista ja turvallisista toteuttamistavoista ja järjestelyistä.  

Savonia rytmittää toimintaansa siten, että turvavälien ylläpitäminen helpottuu. Opetustilanteissa käytetään mahdollisuuksien mukaan suuria luokkia ja osa opetuksesta järjestetään etäyhteyksiä hyödyntäen. Lähikohtaamiset ovat oppimisen kannalta erittäin tärkeitä, ja poikkeustilanteesta huolimatta pyrimme takaamaan riittävän määrän turvallisia kohtaamisia niin opiskelijoillemme kuin henkilöstöllekin.  

Isoja yleisötilaisuuksia Savonia ei järjestä syyskuukausien aikana, vaan ne järjestetään ja niihin osallistutaan etäyhteyksiä hyödyntäen.  

Kampuksille ei saa tulla hengitystieinfektio-oireisena ennen kuin mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testeillä. Ministeriön suosituksissa korostetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa sekä tehostettua siivousta. Savonian tilojen tehostettu siivous on aloitettu 10.8.2020. 

Tiedote 3.9.2020: Savonian Microkadun kampuksella ollut koronavirustartunnan saanut henkilö. Lue lisää erillisestä tiedotteesta >>

Opetus ja kampusten toiminta:

Henkilöstön ja opiskelijoiden kulkuluvat kampuksilla ovat voimassa 10.8.2020 alkaen, jonka jälkeen kampusten tilat ovat toistaiseksi vapaasti käytössä. Opetusjärjestelyillä vähennetään kampusten ruuhkaisuutta järjestämällä osa opetuksesta etäyhteyksiä hyödyntäen. Järjestelyt tehdään ryhmäkohtaisesti ja ajankohtaisen tieto päivitetään ryhmien lukujärjestyksiin.  

 

Harjoittelut:

Työharjoittelua suositellaan jatkettavaksi, jos se on työpaikan puolesta mahdollista ja koulutuksen järjestäjä ja työnantaja arvioivat, että työympäristö on turvallinen opiskelijalle. Työnantajien taholta mahdollisuuksiin suorittaa harjoitteluita voi olla myös syksyn aikana odotettavissa muutoksia. Harjoittelujaksojen muutoksista tms. sovitaan oman harjoittelun ohjaajan kanssa.  

 

Lisäajalla opiskelevat:

Jos lisäajalla opiskelevan valmistuminen viivästyy opiskelijasta riippumattomista syistä (esim. harjoittelu on lopetettu harjoittelupaikan toimesta), voidaan lisäaikaa poikkeuksellisesti jatkaa. Opiskelijan tulee olla yhteydessä opintoasiainpäällikkö Anne Koskelaan (etunimi.sukunimi@savonia.fi) ennen lisäajan päättymistä.

 

Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä liiketoiminta: 

Savonian tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä liiketoiminnan laboratoriot on toiminnassa TKI- ja liiketoiminnan töiden osalta. Samoin yritysyhteistyö ja liiketoiminta normalisoidaan huomioiden viranomaisten, Savonian ja yritysten turvallisuusohjeet. Myös suuret asiakas- ja sidosryhmätilaisuudet suositellaan mahdollisuuksien mukaan järjestettäväksi etäyhteydellä. 

 

Palvelut:  

Savonian palvelut palaavat loman jälkeen vaiheittain kohti normaalia. Lähtökohtana kampuksella tehtävän työn ja etätyön yhteensovittamisessa on työtehtävien luonne eli työtehtävä määrittää läsnäolotarvetta Savonian kampuksilla. Etätyötä vuorotellaan tiimin sopimalla tavalla porrastetusti niin, että palvelujen lähisaatavuus voidaan varmistaa. Kampuskirjastot, opiskelijapalvelut, viestintäpalvelut ja talous- ja henkilöstöpalvelut toimivat normaalisti hyödyntäen digitalisaatiota palveluissaan.  

 

Tietohallintopalvelut: 

 ICT-ongelmissa ota yhteyttä SD:hen sähköpostilla sd@savonia.fi tai puhelimella 044-7857088. Toimintojen tukemiseksi tietohallinto ja digimentorit palvelevat laajennetusti savonialaisia lukukauden alussa. Savonian tietohallinto tarjoaa lähitukea kampussydämessä 1.-30.9. klo 9-14. 

 

Liikuntapalvelut:

SYKETTÄ-liikuntapalvelut ovat syyslukukaudella käytettävissä normaalisti. Tunneilla ja tiloissa kiinnitetään huomiota ryhmäkokoihin ja hygieniaan. Seuraamme tiiviisti korkeakoulujen ja hallituksen suosituksia ja tarvittaessa muokkaamme palveluja niiden mukaisesti.

 

Opiskelijoiden vakuutus: 

Savonian opiskelijat ovat vakuutettuja aina, kun opiskelu on lukujärjestykseen merkittyä, tapahtuu se sitten etänä tai kampuksella. Kotitehtävien ei katsota olevan osa opetusta. 

 

Matkustaminen ulkomaille:

Opiskelija- ja harjoitteluvaihtoja Savoniasta ulkomaille ja ulkomailta Savoniaan ei toteuteta syyslukukaudella 2020. Vaihtoja pyritään siirtämään mahdollisuuksien mukaan vuodelle 2021. Tämä koskee sekä pitkiä että lyhyitä opiskelijavaihtoja.

 

Jos epäilet koronavirustartuntaa: 

Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita (nuha, yskä, kuume), et voi saapua kampukselle. Ota terveyspalveluihin aina ensin yhteyttä puhelimitse. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen. Älä hakeudu hoitoon ennen soittamista. Koronatestin tulos valmistuu muutaman vuorokauden kuluessa. Tämän aikaa sinun, jolta näyte on otettu, tulee olla omaehtoisessa karanteenissa kotona.

 

Karanteenissa: 

Jos olet määräaikaisessa karanteenissa, ole sähköpostitse yhteydessä opettajatuutoriisi. Opettajatuutorisi tiedot löydät Wilmasta tai kohdasta Opintojen aloittaminen. Jos uutena opiskelijana et tiedä opettajatuutoriasi, voit olla yhteydessä opiskelijapalveluihin. 

 

Kasvomaskin käyttö kampuksella:

Kampuksella kasvomaskeja on käytettävä niissä lähiopetuksen tilanteissa joissa turvavälejä ei pystytä noudattamaan. Tällaisia tilanteita voivat olla mm. simulaatiotilojen opetus sekä muut vastaavat lähietäisyydellä hoidettavat kohtaamiset. Näissä tilanteissa Savonia tarjoaa maskit opiskelijoilleen. Luonnollisesti voit halutessasi hankkia oman maskin ja käyttää omaa maskiasi harkintasi mukaan. 

 

Koronavilkku-sovellus:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut Koronavilkku-sovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa katkaisemaan koronaviruksen tartuntaketjuja. Sovelluksen avulla ihmiset voivat itse osallistua ja vaikuttaa koronaviruksen leviämisen estämiseen ja suojella omaa ja läheistensä terveyttä. Savonia suosittelee voimakkaasti, että Savonian henkilöstö ja opiskelijat ottavat Koronavilkku-sovelluksen käyttöönsä matkapuhelimissaan. Sovelluksen käyttöönotto on yksi niistä toimenpiteistä, joilla työ- ja opiskeluyhteisö yhdessä voi huolehtia työ- ja opiskelupaikan turvallisuudesta. 

 

Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat:

Jos kuulut riskiryhmään, etkä terveydentilasi tai hoidon vuoksi voi lainkaan osallistua kampuksella järjestettävään opetukseen, ole sähköpostitse yhteydessä opinto-ohjaajasi. Sinun tulee esittää opinto-ohjaajalle terveydentilaasi kuvaava dokumentti (mahdollisesti lääkarinlausunto), jonka perusteella järjestämme etä- ja itseopiskeluvaihtoehtoja tai teemme muutoksia opintosuunnitelmaan (HOPS). Jos uutena opiskelijana et tiedä opinto-ohjaajaasi, voit olla yhteydessä opiskelijapalveluihin. 

 

Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen:

Sinun ei tarvitse jäädä yksin huolta aiheuttavien ajatustesi kanssa. Jos haluat keskustella tai tarvitset apua, voit kääntyä poikkeustilanteen aikana matalalla kynnyksellä puoleemme! Korkeakoulukuraattorin, oppilaitospastorien ja terveydenhoitajien palvelut ovat käytettävissäsi.

 

Asiasanat: korona, koronavirus, covid, covid-19

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube