Olet täällä

Savonia blogeissa: Korkeakoulupolitiikka - vaikea laji

Suomalaista korkeakoulupolitiikkaa on viime vuosina leimannut päämäärättömyys ja tempoilu. Koulutusjärjestelmää koskevissa keskeisissä päätöksissä ei ole aina riittävässä määrin huomioitu niiden toteutumiseen vaadittavaa aikaa tai erilaisia ”paikkoheittoja” on tehty motiivien usein jäädessä hämärän peittoon. Viime kädessä suurimpia kärsijöitä ovat ne, joita varten koko järjestelmä on rakennettu, eli opiskelijat.

Korkeakoulujen rahoitusmallit tutkintokattoineen ohjaavat korkeakouluja keskinäiseen kilpailuun vaikka pienessä rajallisten resurssien maassa menestys voi viime kädessä pohjautua ainoastaan yhteistyöhön ja siihen kuuluisaan yhteiseen hiileen puhaltamiseen. Tutkintokattojen tavoitteena on ohjata koulutusalatasolla suoritettavien tutkintojen määriä työmarkkinoiden tarvetta vastaavaksi.

Lue koko juttu >>

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube