Olet täällä

Säästöpankki Optialta muhkea lahjotus Savonialle

sh20126

Säästöpankki Optia osallistuu Savonian varainhankintaan tuntuvalla summalla ja lahjoittaa osaajien koulutukseen 50 000 euroa. Säästöpankki Optian toimitusjohtaja Kalevi Hilli (kuvassa vasemmalla Savonian talouspäällikkö Seppo Lyyran kanssa) kertoo, että yritys arvostaa Savonian koulutusta sekä maakunnan hyväksi tehtävää työelämäläheistä tutkimus- ja kehittämistyötä.

– Olemme pankkina hyvin mieluusti Savonia-ammattikorkeakoulun tukena luomassa asiakaskeskeisiä koulutuksen ja tutkimuksen ratkaisuja koko Pohjois-Savon kestävälle menestymiselle. Panostukset osaamisen kehittämiseen tukevat osaltaan paikallista elinvoimaisuutta, toteaa Hilli.

Säästöpankki Optian palveluksessa on useita Savoniasta valmistuneita työntekijöitä, ja se on tarjonnut harjoittelupaikan monille Savonian opiskelijoille. Hilli kertoo, että yhtiölle on tärkeää saada osaajia kasvavalle alalle ja kehittää liiketoimintaa pankkitoiminnan uudistuessa 2020-luvulle.

– Haluamme osaltamme varmistaa, että paikallinen osaaminen kehittyy ja paikallinen pankkitoiminta pysyy kilpailukykyisenä. Savonian rooli asiantuntijoiden kouluttajana on meidän toiminnalle merkittävä ja Savonia voi edelleen syventää yhteistyötä alueen työantajien ja yritysten kanssa. Yhteistyön tiivistyminen on molempien etu, kun työelämän tarpeet pystytään ottamaan entistäkin paremmin huomioon niin koulutuksessa kuin TKI-toiminnassakin.

Lähes 850 000 euroa koossa

Säästöpankkiryhmään kuuluvat Säästöpankki Optia ja Säästöpankkipalvelut työllistävät Pohjois-Savossa yli 100 työntekijää.

– Säästöpankki Optian tuki on merkittävä ja kertoo, että yritys arvostaa Savoniaa vaikuttavana aluekehittäjänä, toteaa Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén.

– Tuntuu hyvältä, että Savonia koetaan luotettavana kumppanina ja haluamme myös tulevaisuudessa syventää vuoropuhelua ja kumppanuutta Säästöpankki Optian kanssa.

Alkuvuodesta tehty lakimuutos mahdollistaa lahjoitustoiminnan myös ammattikorkeakouluille. Savonia saa jokaista lahjoitettua euroa kohti valtiolta toisen euron lisää vastinrahaa. Savonialla on nyt lahjoitusvaroja koossa 847 000 euroa ja keräysaikaa on jäljellä vuoden loppuun saakka.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube