Olet täällä

Tiedonnälkäinen agrologi Atte Kiiski

Sukulaisten maatila Pohjois-Karjalassa ja traktorilla ajamisen mukavuus saivat Hyvinkäältä kotoisin olevan kaupunkilaispojan hakeutumaan maatalousalan opintoihin ja sitä kautta unelmiensa ammattiin. Hiljattain agrologiksi Savonia-ammattikorkeakoulusta valmistunut Atte Kiiski kertoo, että tulevaisuuden suunta oli hänellä selvä jo alakoulussa.

– Kaikki peruskoulun lomat sain olla sukulaistilalla hommissa ja se oli sitä myötä selvä peli tämä ammatinvalinta. Savon ammattiopiston Muuruveden yksiköstä valmistuin ensin maatalouspuolelta ja sitä myötä sitten opinnot jatkuivat ammattikorkeakoulussa.

Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen eron Kiiski näkee varsin selvänä. – Muuruvedellä opittiin tekemään ja Savoniassa opittiin, että miksi tehdään.

Käytäntöä sanahelinän sijaan

– Tässä ammatissa viehättää se, että saa työskennellä lähellä luontoa ja oman tekemisen jäljen näkee heti. Työ on konkreettista eikä pelkkää sanahelinää, Atte Kiiski kuvaa.

Päämäärätietoinen Kiiski suoritti agrologiopinnot ennätysnopeasti ja valmistui puoli vuotta ennen opiskelutovereitaan. – Opiskelu oli mukavaa aikaa. Mikäpäs siinä, hyvässä porukassa ja viihtyisällä kampuksella.

Myös työelämässä suunta on selvä. – Voisin sanoa, että sain lottovoiton, kun pääsin töihin heti valmistumisen jälkeen.

Kiiski työskentelee talousasiantuntijana ProAgria Pohjois-Savossa. – Minulla oli opiskeluaikana kaksi erityisen mielenkiinnon kohdetta eli kasvituotanto ja sitten talouspuoli. Työ vei talousasiantuntijaksi ja koen kyllä olevani omalla alalla.

Talousasiantuntijana Kiiski neuvoo ja opastaa paikallisia maatilayrityksiä muun muassa investointien ja muiden talousasioiden kanssa.

Haaveista todeksi

Atte Kiiski kertoo, että opinnoista sai hyvät eväät työelämään. – Kyllähän se on niin, että ammattitaito syntyy vasta siellä työelämässä, kun opittua teoriaa pääsee soveltamaan käytäntöön.

Tulevaisuudessa opittua tietoa voi soveltaa ehkä myös omalla maatilalla, sillä Kiiskellä ja hänen puolisollaan Miia Savolaisella on haaveissa maatalousyrittäjyys Miian kotitilalla Nilsiässä.

– Siinä yhdistyisi kyllä kaksi elämäni unelmaa eli saada työskennellä sekä maatalousyrittäjänä että talousasiantuntijana, Kiiski tuumaa.

Jatko-opinnotkaan eivät ole poissuljettu vaihtoehto. – Kyllä sitä kai on sellainen jatkuva tiedonnälkä. Jatko-opinnot voisivat olla jotain käsillä tekemiseen liittyvää, esimerkiksi rakennusinsinöörin opinnot tai agronomin opinnot yliopistossa kyllä kiinnostaisivat.

Kuva: Paula Antikainen

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube