Olet täällä

Englanninkieliseen amk-koulutukseen ennätysmäärä hakijoita

Tiistaina 11.2. päättyneessä vieraskielisen koulutuksen yhteishaussa oli Savonia-ammattikorkeakoulussa järjestettävään englanninkieliseen liiketalouden koulutusohjelmaan ennätysmäärä hakijoita. Ensisijaisia hakijoita tähän International Business -koulutukseen oli yhteensä 178, ja aloituspaikkoja opinnoissa on 40. Viime vuoteen verrattuna hakijamäärä kasvoi 16%, kun taas vuoteen 2012 verrattuna kasvu oli lähes 50%. Valtakunnan tasolla hakijamäärät ammattikorkeakoulujen vieraskielisiin koulutuksiin väheni 600 hakijalla viime vuodesta.
 

Hakijoita Savoniaan oli yhteensä 13 eri maasta.  Eniten hakijoita on Suomesta, Kiinasta, Venäjältä ja Vietnamista. Koulutus järjestetään Kuopiossa.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube