Olet täällä

Opetussuunnitelmat

Kulttuuriala, Muotoilu
Kulttuuriala, Musiikki ja Tanssi
Luonnonvara-ala
Matkailu- ja ravitsemisala
Sosiaali- ja terveysala, Iisalmi
Sosiaali- ja terveysala, Kuopio
Tekniikan ala, Kuopio
Tekniikan ala, Varkaus
Liiketalouden ala, Kuopio
Pelastusopisto
Savonian monialaiset opinnot
Lähtökohdat Osaamistavoitteet Opintojen rakenne Asiantuntijuuden kehittyminen Toteutus Opintojaksotaulukko

EA19SP Rakennusarkkitehdin tutkinto-ohjelma

Koulutuksen toteutus

Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on Open Innovation Space (OIS 2.0) -malli. Se yhdistää laadukkaan koulutuksen sekä työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymistä edistetään erilaisissa oppimisympäristöissä, mahdollistamalla monimuotoinen, aikaan ja paikkaan sitomaton ympärivuotinen opiskelu sekä hyödyntämällä laajasti työn opinnollistamista. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus sekä aikaisemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat osa opiskelijoiden henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa.

Rakennusarkkitehdin koulutusohjelman projektiopetusmallissa (CDIO) pyritään kehittämään opiskelijan kokonaisvaltaista ajattelua, jossa työvaiheina ovat tehtävänanto, havainnointi, analysointi, ideointi, suunnittelu, toteutussuunnittelu ja kriittinen tarkastelu. Osa rakennusarkkitehdin ammattiopinnoista kytketään tähän rakennusalan projektioppimisympäristöön. Projektiopetus aloitetaan pientalon suunnitteluprojektilla ensimmäisenä opiskeluvuotena. Toisena vuotena toteutetaan kerrostalon suunnitteluprojekti ja kolmantena halliprojekti. Projektiopetus päätetään neljännen opiskeluvuoden yrityslähtöiseen projektiin. Projektiopintojen avulla opiskelijalle muodostuu selkeä käsitys omasta rakennusarkkitehdin roolista, rakennushankkeen eri vaiheista, rakennuttamisesta ja suunnittelusta tuotantoon saakka.

Opiskelun tavoitteena on opiskelijan ammatillisen asiantuntemuksen kasvu. Opiskelun myötä noviisista kasvaa oma-aloitteinen ja itsenäinen asiantuntija. Opiskelijoiden itseohjautuvuutta korostetaan opetuksessa ja ohjauksessa opintojen alusta lähtien. Vastuu oppimisesta on opiskelijalla itsellään, ja oppimisen tavoitteena on opitun syvällinen ymmärtäminen.

Ohjauksen tavoitteena on tukea opintoja niiden eri vaiheissa. Opintojen alussa ohjauksessa painottuu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS), jossa myös aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan. Opintojen edetessä painottuu uraohjaus, jolla tuetaan asiantuntijuuden suuntaamista, työelämävalmiuksien kehittymistä sekä työllistymistä. Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat opiskelijan henkilökohtaisten ammatillisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa. Kaiken ohjauksen tavoitteena on tehostaa opiskelijan oman ajankäytön hallintaa sekä oman toiminnan arviointia ja parantaa siten valmiuksia jatkuvaan oppimiseen.

Kansainvälisyystaidot ovat tärkeä osa rakennusarkkitehdin osaamista. Jokaisen opiskelijan tulee sisällyttää henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaansa vähintään 5 op vieraalla kielellä suoritettuja opintoja. Opiskelija voi painottaa kansainvälistymistä HOPS:issaan valitsemalla opintoja englannin kielellä toteutetusta tarjonnasta. Kansainvälisyyttä voi vahvistaa myös lukukauden tai – vuoden mittaisella opiskelijavaihdolla tai suorittamalla työharjoittelun ulkomailla.

Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen osaamistavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kohteena on koko oppimistapahtuma eli opetuksen tavoitteiden mukaisten tietojen ja taitojen saavuttaminen sekä opiskelun että työelämän edellyttämä asennoituminen ja vastuunottokyky. Opintojaksojen arviointi perustuu opintojaksokohtaisesti laadittuihin arviointikriteereihin.

Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös opiskelijan substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.

Opetussuunnitelman opinnot voidaan toteuttaa joko kokonaan tai osittain verkko-opintoina. Osa opinnoista järjestetään verkko-opintoina ympärivuotisesti ajasta ja paikasta riippumattomasti. Opintojakso voi myös sisältää osasuorituksia, joiden opiskelua ja suorittamista ohjataan ja tuetaan verkossa. Verkkototeutus voi olla myös opintojakson vaihtoehtoinen suoritustapa.

Opintojaksoista osa on joko kokonaan tai osittain englanninkielisiä, koska kielitaito on oleellinen osa insinöörin ammattitaitoa. Englanninkielisillä toteutuksilla mahdollistetaan myös vaihto-opiskelijoiden osallistuminen opintojaksoille, jolloin samalla edistetään kaikkien opiskelijoiden kansainvälisten taitojen kasvua. Englanninkielisten opintojaksojen toteutusten yhteydessä varmistetaan tarvittaessa oppiminen muun muassa suomenkielisellä tukimateriaalilla ja ammattisanastolla.

Opinnollistaminen on joustava tapa opiskella erityisesti opintojen loppuvaiheen opintojaksoja. Tutkintoon kuuluvaa osaamista hankitaan osin tekemällä työtä sekä suorittamalla sovitut tehtävät. Opinnollistaminen ei ole työkokemuksen automaattista hyväksilukemista. Joissakin tapauksissa myös opiskelijan vapaa-ajan aktiviteetit ja harrastustoiminta voivat kehittää hänen ammatillista osaamistaan siten, että opinnollistaminen on mahdollista.

Opinnollistaminen alkaa opiskelijan aloitteesta ja siihen liittyvä suunnitelma tehdään ja hyväksytetään opintojakson opettajalla etukäteen. Jos opiskelijan työtehtävät sopivat opintojakson osaamistavoitteisiin, opinnollistaminen on mahdollista. Opetussuunnitelmassa voi olla myös erityisesti opinnollistamista ajatellen muodostettu opintojakso (esim. projektiopinnot).

Työpaikalla tai harrastustoiminnassa tapahtuva oppiminen suunnitellaan opintojakson osaamistavoitteiden perusteella yhteistyössä opintojakson opettajan kanssa. Opiskelijan esittämistä työtehtävistä arvioidaan, tuottavatko ne sinällään riittävää osaamista suhteessa tavoitteisiin vai tarvitaanko osaamisen saavuttamiseksi lisäsuorituksia. Osaamista voidaan täydentää esimerkiksi esityksellä tai raportilla.

 

Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. opiskeltavien sisältöjen päivitystarpeiden takia.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube