Olet täällä

Ylpeästi Me

Ajankohta: 
Lauantai, 25 marraskuu, 2017 - 16:00
Hinta: 
20 euroa
Sijainti: 
Kuopion Musiikkikeskus Kamarimusiikkisali
Yhteystiedot: 
Terhi Mönkkönen, terhi.monkkonen@savonia.fi

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 45 vuotta musiikkipedagogien koulutuksen ja 30 vuotta tanssinopettajakoulutuksen aloittamisesta Kuopiossa. Huomion arvoista on, että tanssinopettajakoulutus aloitettiin ensimmäisenä nimenomaan Kuopiossa vuonna 1987.

Tänä päivänä musiikkipedagogeja koulutetaan 8 ammattikorkeakoulussa. Tanssinopettajakoulutusta on Savonian lisäksi vain Turun ja Oulun ammattikorkeakouluissa sekä Taideyliopistossa. Syksystä 2017 alkaen Savonian on tarjonnut musiikin ja tanssin ammattilaisille mahdollisuuden suorittaa Taidepedagogiikan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Tammikuussa 2018 alkaa uusi Yhteisömuusikon erikoistumiskoulutus. 

Savonian koulutustarjonnan vahvuutena on musiikin ja tanssin eri alojen sekä tyylisuuntien välinen vuorovaikutus. Monialainen yhteistyö on näyttävimmillään yhteisissä produktioissa mm. Kuopion konservatorion, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sekä Kuopion kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin kanssa. Savoniassa koulutetaan luovia ammattilaisia, innovatiivisia työelämän taitajia, monipuolisia taiteilijoita ja tiedostavia pedagogeja. Koulutamme opiskelijoita työelämän moniosaajia.

Juhlavuoden kunniaksi Savonian Musiikin ja tanssin yksikkö järjestää juhlatilaisuuden lauantaina 25.11.2017 teemalla Ylpeästi Me! Juhlaan on kutsuttu yhteistyökumppaneita, työelämän edustajia, alumneja sekä nykyisiä opiskelijoita ja opettajia. Juhlan illalliskortteja voi ostaa Savonia Study – verkkokaupasta.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr