Olet täällä

Savonian vetovoima kasvoi kevään yhteishaussa

Keskiviikkona 5.4. päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa Savonia-ammattikorkeakoulun noin 1200 aloituspaikkaan oli n. 3350 ensisijaista hakijaa. Ensisijaisten hakijoiden määrä oli hieman suurempi kuin viime vuonna, jolloin hakijoita oli n. 3200. Koulutukset käynnistyvät syksyllä.

Suosituimpia hakukohteita olivat sosiaali- ja terveysalan koulutukset sekä liiketalouden koulutukset. Yhteensä tradenomi- ja Wellness-liiketoiminnan päiväopintoina toteutettaviin koulutuksiin oli lähes 370 ensisijaista hakijaa, joka on lähes puolet enemmän kuin liiketalouden koulutukseen vuosi sitten. Eniten hakijoita aloituspaikkaa kohden oli ensihoitajakoulutukseen, jossa ensisijaisia hakijoita oli lähes 14 yhtä aloituspaikkaa kohden. Yhteensä ensisijaisia hakijoita ensihoidon koulutukseen oli yli 400.

Eniten kasvua viime vuodesta oli tullut terveysalan koulutusten lisäksi mm. muotoilun ja rakennustekniikan koulutuksiin. Tekniikan koulutuksista myös tietotekniikan vetovoima kasvoi edellisten vuosien tapaan, tällä kertaa 30 aloituspaikkaa tavoitteli 116 ensisijaista hakijaa.

Ylemmistä AMK-koulutuksista eniten ensisijaisia hakijoita oli Kuopiossa järjestettävään liiketalouden koulutukseen sekä Iisalmessa toteutettavaan Sosionomin koulutukseen. Molemmissa ensisijaisia hakijoita oli yli 50, eli lähes kaksinkertainen määrä aloituspaikkoihin verrattuna.

Uusi Wellness-liiketoiminta kiinnosti hakijoita

Uusista koulutuksista eniten ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden oli liiketalouden Wellness-koulutuksessa. Koulutuksen 40 aloituspaikkaa tavoitteli yli 160 ensisijaista hakijaa. Myös englanninkielinen Master in Digital Health -koulutus kiinnosti, 15 aloituspaikkaa tavoitteli kolminkertainen määrä ensisijaisia hakijoita.

Koulutuksia alkaa kaikilla kolmella paikkakunnalla

Suurin osa Savonian koulutuksista järjestetään Kuopiossa, jonne oli myös eniten hakijoita. Iisalmen kampuksella olevaa 160 aloituspaikkaa tavoitteli 271 ensisijaista hakijaa. Varkaudessa järjestettävän energiatekniikan päivä- ja monimuotokoulutuksen 40 aloituspaikkaan ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 46.

Lisätietoja:
Anne Koskela, opintoasiainpäällikkö
044 785 5050

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr