Olet täällä

Taija Hujasen tie kliinisen hoitotyön opettajaksi

Olen alun perin kotoisin Ylä-Savosta, Sonkajärveltä. Kirjoitin ylioppilaaksi Sonkajärven lukiosta keväällä 1997. Samana syksynä aloitin tradenomiopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa, mutta aika pian tulin vakuuttuneeksi siitä, ettei ala ole minua varten. Niinpä hain ja pääsin Iisalmeen opiskelemaan sairaanhoitajaksi Pohjois-Savon ammattikorkeakouluun, jossa aloitin opinnot syksyllä 1998. Sairaanhoitajaksi valmistuin jouluna 2001. En tiedä, kultaako aika muistot, mutta Iisalmen kampuksella opiskelemisesta minulla on pelkästään hyvät muistot ja kokemukset. Pienessä koulussa on etunsa!

Valmistumiseni aikaan sairaanhoitajien työtilanne oli huono. Meitä valmistui samaan aikaan noin 25 sairaanhoitajaa ja vain muutamalla oli töitä tiedossa. Itse sain töitä lyhyissä pätkissä Iisalmen sairaalalta ja Veljeskodilta. En siitä lannistunut, vaan päätin hakea jatkamaan opintoja yliopistoon. Loppukeväästä 2002 pääsin töihin Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) neurokirurgian osastolle ja terveystieteiden opettajan opinnot aloitin Kuopion yliopistossa hoitotieteen laitoksella syksyllä 2002. Kaksi vuotta opiskelin ahkerasti ja loma-aikoina tein sairaanhoitajan sijaisuuksia KYSissä neurokirurgian lisäksi silmätaudeilla ja plastiikkakirurgialla.

Elämä kuljetti minut Helsinkiin, jonne muutin syksyllä 2004. Tuossa vaiheessa halusin kokeilla akuuttihoitotyötä ja pääkaupunkiseudun työtilanne oli sellainen, että oikeastaan pystyi itse valikoimaan, mihin halusi töihin. Niinpä aloitin sairaanhoitajan työt Meilahden sairaalan CCU:ssa. Helsingissä viihdyin kaksi vuotta ja tuona aikana yliopisto-opinnot olivat tauolla. Keväällä 2006 ajattelin, että onhan ne opinnot tehtävä loppuun ja niinpä muutin Kuopioon syksyllä 2006. Tuolloin aloitin sairaanhoitajan työt KYSin keskusheräämössä ja samalla jatkoin opiskelua. Muuttaessani minulla oli ajatus, että teen yliopisto-opinnot loppuun ja muutan takaisin Helsinkiin, mutta toisin kävi! Saapuessani Kuopioon tuntui ”niinku oes kottiisa tullu”, joten jäin Kuopioon ja enää en osaa kuvitella muualla asuvanikaan.

Oltuani keskusheräämössä vuoden verran, minusta tuli yksikön apulaisosastonhoitaja, alkuun sijaisena ja keväällä 2008 sain vakituisen toimen. Opinnot etenivät pikkuhiljaa työn ohessa. Oltuani muutaman vuoden samassa paikassa töissä alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että voisi tässä taas jotakin muutakin tehdä. Keväällä 2010 KYSissä tuli auki kliinisen hoitotyön opettajan toimi, jota hain ja jonka onnekseni sain! Aloitin nykyisessä työssäni heinäkuun lopussa 2010. Tiimissämme meitä on neljä kl. hoitotyön opettajaa ja toimintamme kattaa kaikki KYSin yksiköt. Minun vastuualueeni ovat anestesia- ja leikkaustoiminta, tehohoito, välinehuolto sekä naistentaudit ja synnytykset. Työajastani noin 50 % on varattu hoitotyön opiskelijoihin liittyviin asioihin ja mm. opiskelijaohjauksen kehittämiseen ja noin 50 % henkilöstön kehittämiseen. Helmikuussa 2011 valmistuin Itä-Suomen yliopistosta terveystieteiden maisteriksi.

Tulevaisuutta meistä kukaan ei pysty ennustamaan, mutta ainahan ihmisellä täytyy olla haaveita ja päämääriä, joita tavoitella. En vielä(kään) tiedä, mikä minusta tulee isona. Kenties jatkan opiskeluja jossakin vaiheessa, kenties vaihdan alaa.. Kukapa tietää, pidän kaikki ovet avoinna! Lopuksi savolaisia elämänohjeita, eli näillä mennään:

  • joka ihteesä luottaa, se kykysä tuploo
  • lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä
  • eli misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo!

Kliinisen hoitotyön opettaja Taija Hujanen, KYS

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr