Janette Teittinen, musiikkipedagogi

Vauvan askelin koloratuurisopraanoksi

Ilmoitin vanhemmilleni 11-vuotiaana, että minusta tulee oopperalaulaja. Olen aina rakastanut esiintymistä ja olen ilmaissut itseäni laulamalla jo taaperoiässä. Laulaminen on minulle intohimo. Opiskelen tällä hetkellä Savonia-ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi pääaineenani klassinen laulu.

 

Teatterikärpäsen puraisema

Aloitin Pieksämäen Poleenin teatterissa vuonna 2007 Hello Dolly -musikaalin ensemblen jäsenenä. Teatterikärpänen puraisi kunnolla ja päädyin mukaan noin kahteenkymmeneen teatteriproduktioon, ja ura teatterin parissa onkin jatkunut jo 11 vuoden ajan. Teatteri pysyi elämässäni myös Kuopioon muutettuani; toimin suurmusikaalien taiteellisen avustajan roolissa Kuopion kaupunginteatterissa.

 

Polkuopinnoista pedagogiksi

Harrastin pienestä pitäen paljon musiikkia, mutta en koskaan osannut tehdä sitä tavoitteellisesti. Lauloin kuorossa ja kävin laulutunneilla, soitin viulua ja kävin musiikin teoriatunneilla. Vaikka tiesin jo hyvin nuorena aikovani musiikin ammattilaiseksi, en oikein käsittänyt, mitä se vaatii.

Pääsin opiskelemaan kolmannella hakukerralla Savonia-ammattikorkeakouluun musiikkipedagogiksi. Toisen hakukerran jälkeen hain Savoniaan musiikkipedagogi-tutkinnon vuoden mittaisiin polkuopintoihin ja tämä oli ehdottomasti käännekohta elämässäni. Kaikki opettajat olivat todella kannustavia ja sain asiantuntevaa opetusta. Seuraavan kevään yhteishaussa minut hyväksyttiin opiskelijaksi ja pari vuotta myöhemmin sain vielä lisää opiskeluoikeutta, jotta pystyn suorittamaan myös klassisen laulun B-tutkinnon oppilaitoksessamme. C-tutkintoni suoritan syksyllä 2018 ja musiikkipedagogiksi valmistun keväällä 2019.

 

Kohti unelmia

Opiskelu Savoniassa on ollut minulle loistava välietappi matkalla kohti unelmiani. Suosikkikurssejani ovat olleet solistinen opetus, ensemble, lied-seminaarit, opetusharjoittelu ja orkesterinjohto. Lisäksi teoriapainotteisilta kursseilta musiikkipedagogiikassa syntyneet keskustelut ovat kehittäneet paljon. Ensi keväänä aion hakea yliopistoon klassisen laulun maisteritutkintoihin.

Toivon pääseväni tulevaisuudessa tekemään konserttityötä, ooppera- ja musiikkiteatteriproduktioita ja työskentelemään myös laulunopettajana. Tässä alassa eniten kiehtoo se, ettei koskaan ole valmis. Aina voi kehittyä eikä laulettava materiaali lopu ikinä.

Tänä kesänä pääsen tekemään jo paljon omaan tulevaan alaani liittyviä töitä! Menen Helsinkiin mestarikurssille, konsertoin ja pidän osallistavaa musiikkityöpajaa Malmössä, opetan laulua ja keikkailen. Koen olevani todella onnekas, että saan tehdä asioita, joita rakastan.

Tuleville ja nykyisille opiskelijoille antaisin vinkin: "Lähde rohkeasti mukaan erilaisiin produktioihin, käy koe-esiintymisissä ja nauti opiskeluajasta!" Neljä vuotta menee ohi yhdessä hujauksessa.

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen >>

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr