Peli tekijäänsä opettaa

Salvage-peli on muotoilun, musiikin ja tietotekniikan opiskelijoiden yhteisprojekti. Android-laitteilla toimivassa seikkailupelissä ratkotaan erilaisia ongelmia. Opinnot aloittaessani en olisi kuvitellutkaan, että pääsisin tekemään tällaista projektia, ja vielä yhteistyössä yritysten kanssa! Minulle pelin teko on tarjonnut mahdollisuuden vapaasti jahdata erikoistumistani. Olenkin päätymässä viihdeteollisuuden konseptimuotoiluun.

Teemu Wilander

Juhlaraha Rautalammille

Keväällä 2011 suunnittelin opiskelukaverini kanssa juhlarahan kotikuntani Rautalammin 450-vuotisjuhliin. Juhlavuoden aikana olimme monissa tapahtumissa paikan päällä lyömässä rahoja sekä myymässä niitä. Juhlarahamme myös näkyi YLE:n uutisissa syksyn alussa! Olen myös saanut kyselyitä muiltakin kunnilta, miten ja mistä oman juhlarahan voisi hankkia.

Laura Kumpulainen

Tanssii tähtien kanssa

Harjoittelupaikka Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tanssiasujen suunnittelutiimissä oli unelmieni täyttymys. Tiimimme suunnitteli, ompeli ja koristeli kaikki ohjelman puvut. Lisäksi tehtäviimme kuului pukujen huoltaminen suorien lähetysten aikana. Lähdin joka aamu mielelläni töihin, sillä koskaan ei voinut tietää, mitä tanssin glamouria päivä toisi tullessaan. Oli upeaa seurata tekemiensä asujen liihottelua kilpailijoiden päällä katsojien sydämiin.

Emiisa Knuutinen

1
2
3

Olet täällä

Opiskelu työelämässä ja projekteissa

Savoniassa opiskellessa tiedot ja taidot karttuvat tasapainoisesti, ja opiskelu on aidosti työelämäläheistä. Opiskelijat toteuttavat joka vuosi erilaisia käytännön tehtäviä osana opintojaan. Niistä suurin osa on todellisia toimeksiantoja, joita alueen yritykset opiskelijoillemme tarjoavat. Yllä on esitelty muutama opiskelijaprojekti, tervetuloa mukaan luomaan lisää onnistuneita kokemuksia niin opiskelijoillemme kuin alueen yrityksillekin.

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr