Olet täällä

Projektit ja hankkeet

Projektin tiedot
NimiMaitotalouden ja alkutuotannon systemaattinen tehostaminen Pohjois-Savossa
Aloituspäivä1.07.2015
Lopetuspäivä31.12.2017
www-sivut
TilaKäynnissä
YhteyshenkilöHilkka Kämäräinen
KuvausYhteistyön tavoitteena on entistä tuloksellisempi ja kustannustehokkaampi kehittämistyö maitotilojen elinvoiman ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.
KehittämistarvePohjois-Savo on vahvaa maidontuotantoaluetta, mutta vahvuuden ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa uusiutumista ja toimintamallien kehittämistä. Tässä keskeisenä nähdään neuvonnan, tutkimuksen, koulutuksen ja edunvalvonnan yhteistyön tiivistäminen. Maakunnassa on tehty pitkään yhteistyötä yli organisaatiorajojen mutta tehostamismahdollisuuksia on edelleen esimerkiksi tiedonvaihdossa sekä yhteisten kehittämisteemojen työstössä.

Näistä lähtökohdista käynnistettiin 1.7.2015 MAST -hanke, joka tulee sanoista "Maitotalouden ja alkutuotannon systemaattinen tehostaminen Pohjois-Savossa". Hanke kestää 31.12.2017 saakka.

ToimenpiteetToimenpiteinä on: 1. ydinryhmän toiminta, 2. asiantuntijapooli, 3. kansainvälinen tiedonhankinta, 4. kansallinen tiedonhankinta, 5. tiedonsiirto ja sen kehittäminen, 6. Maitotilabarometri 2015 sekä alkutuotannon kyselyjen koordinointi sekä 7. hanketyön kehittäminen, hankkeen hallinnointi ja toimenpiteiden seuranta.
Tulokset
KumppanitHankkeen hallinnoi ja koordinoi ProAgria Pohjois-Savo. Toteutus tapahtuu tiiviissä yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen, Savonia-ammattikorkeakoulun ja MTK Pohjois-Savon kanssa
RahoittajaEMR flat rate 2014-2020

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr