Olet täällä

Projektit ja hankkeet

Projektin tiedot
NimiP-S:n liitto, ESR ja P-S:n kehittämisrahasto/UEF, Myynnin johtamisen osaaminen - MYYJO
Aloituspäivä1.09.2010
Lopetuspäivä31.08.2013
www-sivuthttp://www.uef.fi/myyjo
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöSirpa Hietala
KuvausHankkeen tavoitteena on lisätä myynnin johtamisen osaamista Pohjois-Savossa. Hank-keen pääasiallisena kohderyhmänä ovat pohjoissavolaiset yritykset. Myynnin ja myyntijohtamisen osaamisesta kehitetään hankkeen kuluessa paikallisten yritysten kotimaista ja kansainvälistä kilpailukykyä sekä alueen työllisyyttä vahvistava elementti.
KehittämistarveHankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan alueen taloudellista elinvoimaisuutta vahvistava myynnin johtamisen osaamisalue paikallisten korkeakoulujen perus- ja täydennyskoulutukseen. Lisäksi tiivistetään Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun, paikallisten yritysten ja muiden asianmukaisten toimijoiden (esim. ulkomaiset yhteistyökumppanit) yhteistyötä, jonka avulla myynnin johtamisen koulutus- ja tutkimustoiminnan jatkuva kehittäminen alueella taataan.
Toimenpiteet
TuloksetMyyjo-hanke on tarjonnut Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden ja Savonia-ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijoille yhteisiä myynnin johtamisen perusopintoja, joiden toteutuksessa on vahvasti ollut mukana aito yritysyhteistyö ja kansainvälisyys. Yliopiston opiskelijoille on lisäksi tarjottu kansainväliseen myyntiin painottuvia syventäviä sivuaineopintoja sekä yritysten vaativissa myyntitehtävissä oleville henkilöille täydennyskoulutuksia. Hankkeen päättymisen jälkeen myynnin johtamisen opinnot jatkuvat edelleen. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella alkaa syksyllä 2014 uusi kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin johtamisen maisteriohjelma. Savonia järjestää aikuiskoulutuksena myynnin johtamisen erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutuksia.
KumppanitHankkeen päätoteuttaja on Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos. Osatoteuttajina ovat Savonia-ammattikorkeakoulun liiketalous sekä Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Aducate.
Lopullinen hyötyjä on alueen elinkeinoelämä, jolla toteuttajat tuottavat myynnin ja markkinoinnin osaajia työntekijöiksi ja vastaavat myös yritysten henkilöstön täydennyskoulustarpeisiin.
RahoittajaESR 2007-2013

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr