Olet täällä

Projektit ja hankkeet

Projektin tiedot
NimiKuopion tiedepuiston vesiturvallisuusosaamisen koonti ja liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen
Aloituspäivä1.07.2012
Lopetuspäivä31.12.2014
www-sivut
TilaPäättynyt
YhteyshenkilöLaura Antikainen
KuvausHankkeen tuloksena Kuopion tiedepuiston vesiturvallisuusosaaminen kootaan yhteen kokonaisuudeksi, joka luo edellytykset osaamisen monipuoliseen hyödyntämiseen erilaisiin koulutustarpeisiin joko yhtenä kokonaisuutena tai pienempinä moduuleina alueen yritysten ja muiden sidosryhmien, sekä muuttuvan lainsäädännön tarpeet huomioiden. Koulutuskokonaisuutta voidaan hyödyntää myös kv-vientikoulutuksia järjestettäessä. Näitä mahdollisuuksia kartoitetaan yhdessä ISAT Export -hankkeen kanssa. Lisäksi hankkeen tavoitteen on tunnistaa vesiturvallisuuteen liittyviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia alan asiantuntijoiden avustuksella. Lisäksi hankkeessa kehitetään osaamisen kaupallistamismahdollisuuksia koulutuksen keinoin. Toimenpiteillä lisätään Pohjois-Savon alueen ympäristöalan yritysten kyvykkyyttä ja osaamisen vientimahdollisuuksia.
KehittämistarveEU:n uudet vesiturvallisuussuositukset (Water Safety Planning) sekä Suomen kansallisen lainsäädännön muutokset tulevat asettamaan uusia vaatimuksia puhtaan veden tuotannolle ja jakelulle sekä vesihuollon (kunnat & teollisuus) riskien ja laadun hallinnalle. Näiden vaatimusten täyttämiseksi tarvitaan uutta osaamista ja asiantuntijapalveluita sekä yritystoimintaa. Tämä osaaminen on vielä vajavaista ja kokonaisuudessaan vesihuollon laadun varmistus ja riskien hallinta on vahvasti kehittymässä oleva osa-alue. Kuopion tiedepuistosta löytyy vahvaa osaamista ko. aihepiiriin liittyen (THL, UEF, Savonia, GTK). Tämä osaaminen koottuna yhteen luo hyvät edellytykset sekä koulutustoimintojen että yritysten osaamisen kehittämiselle vesiturvallisuuteen liittyen. Osaamisen kehittäminen luo edellytyksiä uudelle palveluliiketoiminnalle sekä asiantuntijuudelle. Myös järjestelmätoimittajille (monitorointijärjestelmät yms.) avautuu uusien vaatimusten kautta mahdollisuuksia uuteen liiketoimintaan. Hankkeen tavoitteena on koota Kuopion tiedepuiston vesiturvallisuusosaaminen yhteen laajaksi kokonaisuudeksi ja luoda edellytykset hyödyntää tätä osaamista monipuolisesti sekä koulutuspalveluiden että asiantuntijaosaamisen ja yritystoiminnan kehittämiseen. Osaamiseen pohjautuvaa koulutusta kehitetään hyödyntäen OIS-mallia (Open Innovation Space), jossa koulutusten toteutus pyritään kytkemään käytäntöön, kuten pilot-kohteisiin sekä olemassa oleviin monitorointijärjestelmiin aina mahdollisuuksien mukaan.
ToimenpiteetProjektin toteutus koostuu seuraavista keskeisistä toimenpiteistä:
- Kuopion tiedepuiston vesiturvallisuus-osaaminen kootaan yhteen moduulipohjaiseksi koulutuskokonaisuudeksi. Alustava moduulikohtainen jaottelu on seuraava: Vesihuollon tekninen suunnittelu (Savonia), Vesihygienia (THL), Veden laadun monitorointi ja riskien hallinta (UEF, THL ja Savonia), Vesikemia (UEF), Veden käsittelytekniikat (Savonia, UEF) ja Pohja- ja kaivosvedet (GTK).
- Koulutusten toteuttamiseksi kehitetään ja hyödynnetään OIS-mallin (Open Innovation Space) mukaista toteutusmallia, jossa koulutusten toteutus kytketään käytäntöön, kuten pilot-kohteisiin sekä monitorointijärjestelmiin aina mahdollisuuksien mukaan.
- Hankkeessa toteutetaan koulutusten pilotointijakso, jossa testataan ja kehitetään muodostettua koulutuskokonaisuutta OIS-mallin mukaisesti yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa.
- Hankkeen puitteissa järjestettävissä asiantuntijatyöpajoissa tunnistetaan vesiturvallisuuteen liittyviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia alan asiantuntijoiden avustuksella.
- Hankkeen aikana kartoitetaan vesiturvallisuus-osaamiseen pohjautuvien kv-vientikoulutusten järjestämismahdollisuuksia yhteistyössä ISAT Export -hankkeen kanssa.
- Osaamisen koonnilla edesautetaan alalla toimivien yritysten kilpailukyvyn kehittymistä sekä luodaan edellytyksiä uuden liiketoiminnan syntymiselle.

TuloksetHankkeen tuloksena syntyy koulutuskokonaisuus, jonka koulutusmoduuleita ovat mm. Vesihuollon suunnittelu (Savonia), Vesihygienia (THL), Veden laadun monitorointi ja riskien hallinta (UEF, THL ja Savonia), Vesikemia (UEF), Veden käsittelytekniikat (Savonia, UEF) ja pohja- ja kaivosvedet (GTK). Hankkeessa kehitetään ja hyödynnetään OIS-mallin (Open Innovation Space) mukaista koulutusten toteutusmallia, jossa koulutusten toteutus pyritään kytkemään käytäntöön, kuten pilot-kohteisiin sekä monitorointijärjestelmiin mahdollisuuksien mukaan. Hankkeen välillisenä tuloksena luodaan edellytyksiä uuden liiketoiminnan kehittymiselle veden laadun monitorointiin ja asiantuntijaliiketoimintaan liittyen.
KumppanitHankkeen toteuttajat ovat Savonia-ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Geologian tutkimuskeskus. Hankkeen kohderyhmänä ovat sekä vesilaitosten henkilöstö, että alalla toimivat yritykset (suunnittelutoimistot, konsultit, laite- ja järjestelmätoimittajat jne.) ja runsaasti vettä käyttävän teollisuuden, erityisesti kaivosteollisuuden, toimijat. Lisäksi hankkeessa koottavalle osaamiselle on tarvetta myös viranomaispuolella. Vesiturvallisuuden kehittämiselle on tarpeita runsaasti myös Suomen rajojen ulkopuolella oikein paketoituna. Tämä on mahdollisuus erityisesti edellä mainituille yrityksille sekä asiantuntijapalveluita ja koulutuspalveluita tuottaville organisaatioille, jotka oivaltavat nämä markkinat ensimmäisten joukossa.
RahoittajaESR 2007-2013

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr