Olet täällä

Annamarian uratarina - Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Mikä sinusta tulee isona? Hirvittävä kysymys, kun tarkemmin ajattelee. Mutta aina siihen olen pystynyt jotain vastaamaan. Omista toiveammateistani muistan oopperalaulajan ja amiraalin. Kyllä, amiraalin. En ole käynyt koskaan armeijaa, mutta sinne olisin nuorempana halunnut. Joskus haluan vieläkin, mutta taitaa olla hieman liian myöhäistä.

Koulutieni alkoi Kuopiossa Pyörön ala-asteella (nykyinen Pyörön koulu) vuonna 1992. En ole koskaan ollut mikään erityisen hyvä oppilas, joskin kaikissa minua kiinnostavissa aineissa olen menestynyt hyvin. Se ei ole sinänsä yllättävää, mutta toisaalta ne aineet, jotka eivät kiinnostaneet, sujuivat oikeasti huonosti. Opiskelutaitoni ovat siis olleet aina melkoisen heikoissa kantimissa. Tylsiä aineita opiskellessa keskittymiskyky ei riitä, ei tänäkään päivänä. Tosin nykyään tiedän keinoja, joilla saada tylsistä aiheista mielenkiintoisia, ja siten opin paremmin. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisin jo heti peruskoulun alusta tarvinnut vahvempaa opiskelutaitojen ohjausta. Varsinaisia oppimisvaikeuksia ei minulla ole mielestäni ollut, kyse on vain ollut kikkavitosten puutteesta. Silloin 90-luvulla asiat tehtiin vain yhdellä tavalla, ja jos se ei sinulle sopinut, putosit kelkasta.

Lukion kävin Linnanpellon lukiossa, pääsin ylioppilaaksi 2004, ja siitä lähtien haahuilin melko pitkään ammatinvalinnan suhteen. Mikään ei kiinnostanut, toisaalta taas kiinnosti kaikki. Taitoihini en luottanut nuorempana riittävästi, siksi moni
kiinnostava ala jäi haaveeksi. Niin myös musiikki. En ollut koskaan opiskellut musiikkia tavoitteellisesti, mutta tykkäsin laulaa ja soittaa. Ihailin musiikkilukiolaisia (ihailen vieläkin), ja kateellisena seurasin sello- ja huilulaukkuinensa kulkevia nuoria. Mietin, että on jo liian myöhäistä. Olisi pitänyt mennä pianotunneille jo kymmenen vuotta sitten. Ei minusta tule ainakaan musiikin ammattilaista.

Ensimmäinen kosketukseni Savonia-ammattikorkeakouluun oli Iisalmessa, sosionomin koulutusohjelmassa, jonne pääsin opiskelemaan vuonna 2006. Jaksoin ensimmäisen syyslukukauden, mutta kaupunki ahdisti minua liikaa. Ehkä minua oikeasti ahdisti joku identiteettikriisi. Keskeytin koulun. Olen jälkeenpäin miettinyt, kaduttaako se minua. Toisaalta kyllä, minulla olisi arvokas koulutus taustalla, ja töitä riittäisi. Mutta toisaalta, silloin en olisi koskaan hakeutunut Oriveden Opiston musiikkilinjalle, saanut sieltä huippuopetusta ja valmiuksia ammattiopintoihin, enkä olisi tavannut lapseni isää.

Oriveden Opiston vuoden kestävä musiikkilinja avasi minulle polun musiikin ammattiopintoihin. Pääsin Kuopion Konservatorioon opiskelemaan 2008. Olin hakenut sinne kaksi kertaa pari vuotta aiemmin, vaikka tiesin, etteivät taitoni vielä riittäneet. Muistan jo silloin miettineeni, että “olisipa hienoa olla joskus musiikkipedagogi, mutta enhän minä tietenkään voi sinne saakka päästä.” Nyt, monta vuotta myöhemmin, minä olen just se. Musiikkipedagogi.

Konservatoriosta valmistuttuani pääsin ensimmäisellä yrittämällä Savonia-ammattikorkeakouluun musiikkialan koulutusohjelmaan, vuonna 2011. Hiemanhan nuo opinnot venyivät, mutta puolustukseni voin sanoa, että minusta tuli siinä välillä äiti. Tyttäreni syntyi 2012.

Olihan se rankkaa, olla perheellinen opiskelija. Ja kun opiskelutaidot on mitä on, niin helppoa tietä en voinutkaan odottaa. Pysyin kuitenkin opinnoissa kiinni, vaikka välillä roikuinkin yhden käden varassa. Missään vaiheessa en aikonut luovuttaa, vaan päätin, että valmistun jonain päivänä. Ja niin kävi, valmistuin musiikkipedagogiksi kesäkuussa 2017.

Tuskin olisin valmistunut ilman Savonian opettajien ja muun henkilöstön isoa tukea. Minusta tuntuu, että välillä opinto-ohjaajani Mari Miettinen, sekä opinnäytetyöni ohjaaja Anna-Maria Pekkinen uskoivat minuun enemmän, kuin minä itse. Varsinkin niillä viime metreillä, kun en ollut varma, mille vuodelle uskallan valmistujaisjuhliani oikeasti suunnitella.

Opinnäytetyöni aihe vaihteli. Aloitin opinnäytetyöni suunnittelun hyvissä ajoin, mutta mikään niistä suunnitelmista ei toteutunut. Kesällä 2016 aloitin kokoaikatyön henkilökohtaisena avustajana, ja työt jatkuivat vielä syksyllä. On sanomattakin selvää, että opiskelulle ei jäänyt riittävästi aikaa.

Toki minulla oli siinä vaiheessa suurin osa opinnoista jo tehty, ja jäljellä oli vain muutamia esseitä ja tehtäviä, joiden takia kurssisuoritukset roikkuivat. Tekisi mieli käydä läpsimässä ja herättelemässä kaikkia, jotka eivät palauta kurssitehtäviä deadlineen mennessä. Sillä siellä ne odottavat, eivät varmasti unohda sinua, ja ne oikeasti kasvavat. On nimittäin erityisen hankalaa aloittaa esseen kirjoitus, kun et muista aiheesta juuri mitään. Kaivelet Moodlesta tai Optimasta (=virtuaalinen oppimisympäristö) Power Point-esitykset, et ymmärrä kaikkia käsitteitä, seilaat
epätoivoisesti netissä selityksiä etsimässä, et uskalla luottaa Wikipediaan (eikä kannatakaan), menet sittenkin kirjastoon, ja kappas, on mennyt useita tunteja enemmän aikaa, kuin olisi tarvinnutkaan. Opettajan puoleen voit kääntyä, mutta et kehtaa ennen kuin on ihan pakko. Onneksi meillä on ollut reiluja opettajia, jotka eivät ole jättäneet pulaan myöhästelijöitäkään.

Kuitenkin sain tehtyä pikkuhiljaa tehtäviä työskentelyn ohessa. Samalla aloin miettimään tulevaisuutta ja työllistymistäni. Tiesin, että tällä alalla pitää olla enemmän tai vähemmän yrittäjähenkinen, vaikka olin aina pitänyt itseäni maailman epäyrittäjämäisimpänä. Eräs keskustelu kuopiolaisen pienyrittäjän kanssa sai minussa aikaan liikehdintää. Hän kertoi yrittäjyydestä, sen hyvistä ja huonoista puolista, ja mietimme hänen kanssaan, miten voisin työllistyä musiikkipedagogina. Sitten se iski. Muistin, että lastentarhanopettaja-siskoni Minna oli joskus kertonut
haaveilevansa omasta päiväkodista. Pistin Minnalle WhatsApp-viestin: “Perustetaanko musiikkipäiväkoti?” Ja hän vastasi: “Perustetaan.”

Osallistuimme Minnan kanssa TE-palvelujen tarjoamalle Startti-yrittäjäkurssille silloin syksyllä 2016. Olipa muuten rutistus! Teimme molemmat kokoaikatyötä, pidimme huolta perheestä, ja opiskelimme illat yrittäjyyttä. Lisäksi minulla oli omat opinnot. Teimme Valmennusmajakan ammattilaisten ohjauksessa yrityksellemme liiketoiminta- ja taloussuunnitelmat. Asiaa oli valtavasti, ja aikaa vain muutama kuukausi. Kaikki ei jäänyt päähän, mutta saimme pintaraapaisun siitä, mitä yrittäjyys on. Oli luontevinta valita opinnäytetyöni aiheeksi Musiikkipäiväkoti Priimi Oy:n liiketoimintasuunnitelma. Tai oikeastaan lopullinen opinnäytetyöni oli yrityksemme perustamiskertomus (“Sävelaskelia - yksityisen musiikkipäiväkodin perustamiskertomus”).

Mitä minulle nyt kuuluu? Kiireistä, mutta pääosin hyvää. Sain opiskelujeni aikana ja valmistumiseni jälkeen lastenhoitajan sijaisuuksia eri päiväkodeista. Nyt keskityn Musiikkipäiväkoti Priimin asioihin, ja nautin tästä työmuodosta. Työasiat pyörivät paljon mielessä, mutta saan tehdä työtä omaan tahtiin, tai siis yhteiseen tahtiin Minnan kanssa. Olen innoissani ja peloissani. Tiedän, että tämä on hyvä liikeidea, ja asiakkaitakin, eli hoitolapsia, olemme jo saaneet. Toimintamme käynnistyy 2.1.2018 ihkauusissa tiloissa Kuopion Pirtissä. Tulen työskentelemään yrityksessämme ensisijaisesti musiikkipedagogina. Suunnittelen ja toteutan laadukasta musiikkikasvatusta päiväkotimme lapsille, sekä koulutan varhaiskasvatushenkilöstöämme käyttämään musiikkia työssään. Tällaista konseptia ei ole vielä tietoni mukaan missään Suomessa, vaikka musiikkipainotteisia päiväkoteja onkin. Kuitenkaan niissä ei työskentele kokopäiväisenä koulutettua musiikkipedagogia varhaiskasvatushenkilöstön lisäksi.

En olisi viisi vuotta sitten uskonut, että omistan jonain päivänä yrityksen. En uskonut, että minulla olisi rohkeutta ja osaamista tällaiseen. Olen ollut itsestäni todella epävarma, itseluottamukseni on ollut heikko. Äidiksi tuleminen on ollut ehdottomasti suurin kasvun kohta tähän mennessä. Sen myötä olen oppinut tykkäämään itsestäni enemmän ja uskomaan, että minusta on vaikka mihin. Mutta on monella muullakin lusikkansa sopassa. Ilman koulutusta ja koulun tukea, en voisi olla tässä tilanteessa. Musiikkipedagogiopintojeni aikana muutuin ihmisenä, musiikin ammattilaisena ja kasvattajana. Löysin oman tyylini ohjata ja opettaa. Opin sen, että kaikkea ei tarvitse eikä voi osata, enkä voi jatkuvasti verrata itseäni muihin. Opin arvioimaan itseäni ja taitojani realistisesti. Opin myös sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä.

Annamaria Heikkinen, musiikkipedagogi
Musiikkipäiväkoti Priimi Oy
www.priimi.fi
annamaria.heikkinen@priimi.fi

 

 

Savonia-ammattikorkeakoulu

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista, jolla on kampuksia kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Savonia palvelee lähes 6000 opiskelijan lisäksi aktiivisesti ympäröivää elinkeinoelämää, joka mahdollistaa sekä opetuksen että oppimisen työelämäläheisyyden.

Youtube

Flickr