Ajankohtaista

Julkaistu: 18/12/2014

Metli-projektin (Palveluliiketoimintaa Metsäteollisuuden lietteistä) tavoitteena oli löytää innovatiivinen palvelukonsepti sellu- ja paperitehtaan jätevesien käsittelemiseksi.

Julkaistu: 17/12/2014

Valinnan Vireimmäksi Virkamieheksi teki ehdotusten perusteella raati, johon kuuluivat nuorkauppakamarin edustajan lisäksi Silja Huhtiniemi (Kuopion Kauppakamari), Kirsi Soininen (Kuopion kaupunki) ja Heikki Helve (Kuopio Innovation).

Julkaistu: 16/12/2014

ISAT-julkaisusarjan uusin julkaisu, Ammattikorkeakoulut aluevaikuttajina - Toimintamalleja Pielisen Karjalassa ja Varkauden seudulla, on ilmestynyt.

Tapahtumat

20
01.2015

Kehitä itseäsi - opi oppimaan! Tervetuloa maksuttomaan seminaariin kuulemaan Sami Saikkosen esitystä ja tietoa haussa olevista ylemmistä korkeakoulututkinnoista.

09
02.2015

Savonia järjestää helmikuun 2015 alussa kansainvälisyysviikon, jossa kohtaavat niin opiskelijat, henkilöstö kuin kansainväliset kumppanitkin.

10
02.2015

Vuoden 2015 seminaarissa käsitellään jätehuollon ajankohtaisia muutoksia ja lähiaikoina voimaan astuvia uusia säädöksiä.

Täydennyskoulutus

Kipulääkkeet
Koulutus alkaa 20.01.2015

Laadukas verinäytteenotto hoitohenkilökunnalle
Koulutus alkaa 22.01.2015

Ensihoidon taktinen johtaminen
Koulutus alkaa 26.01.2015

Omavalvonnan asiantuntija 6 op
Koulutus alkaa 29.01.2015

Työterveyshuollon koulutus terveydenhoitajille ja fysioterapeuteille
Koulutus alkaa 02.02.2015

Resilienssi
Koulutus alkaa 03.02.2015

Itsemääräämisoikeuden toteuttaminen - uhka vai mahdollisuus?
Koulutus alkaa 04.02.2015

Facebook

Youtube

Flickr

Savonia-ammattikorkeakoulun matkailu- ja ravitsemisalan opiskelijat vastasivat yli 500 hengen tarjoiluista. Savoniassa voit opiskella 6 eri alalla ja 40 eri koulutuksessa.Savoniassa voit opiskella 6 eri alalla ja 40 eri koulutuksessa.Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovay osallistuneet mm. tuulivoiman kehittämiseen liittyvään projektiin Varkauden kampuksella. Savonia-ammattikorkeakoulun OIS-tiloissa voi kahvin äärellä kehitellä tulevia tuotteita monin eri keinoin. Musiikkikeskuksella 31.5.2013 jaettiin todistukset valmistuville opiskelijoille. Savonia onnittelee kaikki valmistuvia opiskelijoita!Savonia-amk, Suuhygienisti 2014Savoniassa voit opiskella 6 eri alalla ja 40 eri koulutuksessa.Musiikkikeskuksella 31.5.2013 jaettiin todistukset valmistuville opiskelijoille. Savonia onnittelee kaikki valmistuvia opiskelijoita!